lauantai 24. elokuuta 2013

Tallinnassa

Edellisessä postauksessa odottelin tulevaa kesälomaa ja sitä edelleenkin odottelen, esimakua siitä saimme viime viikon Tallinnan reissulla. Työrupeamassa oli yksi pidennetty viikonloppu vapaa ja ampasimme heti reissuun. 
Lähdimme perjnatai aamuna yövuoron jälkeen  laivalla kohti Tallinnaa ja satamasta suoraan Karnaluksiin. Senhän tietää miten siinä käy, ostokset lähtivät hieman lapasesta ja tulin kaupasta ulos säkillisen kanssa uusia materiaaleja (niistä myöhemmin lisää) ja lompakko kevyempänä.
Loppu päivä menikin hotellin palveluista nauttien, ruokaa, juomaa ja kylpylässä lilluen.


Lauantaina lähdimme meille aivan uuteen suuntaan Tallinnassa eli Kelmikulaan, joka on hieman karumpaa aluetta. Se koostuu vanhoista puutaloista, rautateistä ja teollisuusrakennuksista. Tie jota pitkin kävelimme oli remontissa, joka lisäsi maiseman karkeutta mutta itse olen kyllä suuri fani "rumalle kauneudelle".



Alueen määränpäänämme oli Telliskivi Poed, jossa oli kirppareita, kahviloita, "romu"rakennsutarvikkeita, pop up kauppoja sekä nuorten suunittelijoiden kauppoja. Mukavan tunnelman lisäksi mukaan tarttui koruja ja yksi kahviastiasto 60.luvun loppulta.



Tuttava piirissä on kovasti hehkutettu Tellsikivi Poedin F-hoone kahvilaa. Kuvassa tilaamani crem brulee vadelmasorbetilla (hinta vaivaiset 3,20€) Testattuamme, Suosittelen!

Samana päivänä suuntasimme vielä toiselle meille uudelle alueelle eli Kalamajaan, joka on vanha kalasata. Paikalla on edelleen kalatori mutta myös kulttuuri kilometri, museoita, kahviloita ja desing liikkeitä.

Reissu oli kaikin puolin mahtava ja sunnuntaina meitä helli vielä, kylpylän poreet,  mahtava helteinen sää ja mukavat pikku putiikit ja kahvilat Muurivahe-kadulla.

2 kommenttia:

  1. Matkailu kyllä avartaa kukkaroa mutta antaa paljon henkistä pääomaa ja myös rentoutusta!
    Hienoja kuvia, tekee mieli heti lähteä noille minulle uusille paikoille uutta kokemaan.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ja näyttää mukavalle matkalle.
    Se messuviikonlopun suunnitelma muuttui.... ollaankin silloin aika kaukana ;o)

    VastaaPoista