sunnuntai 28. lokakuuta 2012

2009 osa1

 Päätin kuitenkin siirtää vanhan blogini, jonnekin bittimaailmaan hukkuneita kuvia tänne. Kuten moni meistä myös minä, sain karvaasti kokea vuodatuksen "oikosulun" ja kuvat hävisivät hyvin pitkältä ajalta. Itse olin ensin sitä mieltä että en ala moiseen päivitys rumpaan mutta tuli niin nostalginen olo kun löysin koneelta vanhoja kuvia, joten päätin ainakin yrittää.

 Tästä kaikki alkoi, esittelin ensimmäisen ompelukoneeni, jonka olin saanut joskus lapsena joululahjaksi. Taustalla näkyy vanhan kotini kesken eräinen keittiö.

Ja tässä 2009 huhtikuun tuotoksia:









Tämä pussukka on minulla edelleen joka päiväisessä käytössä.

Hassua vaikka tuosta ei ole kuin muutama vuosi aikaa niin pelkästään kamerat ovat kehittyneet niin että kuvan laatu tuolloin on ollut huomattavasti heikompi.

Pääsiäinen, se taisi olla kun vanha opiskelun kaverini oli käymässä ja yllytti minut aloittamaan tämän jo nyt vuosia kestäneen harrastuksen.

1 kommentti:

  1. Tosi söpönen tuo sinun ensimmäinen koneesi! Ihana! Ja upea tuolin karmille levitetty helminauha ja varsinkin sen esillepano. sinulla on tosiaan silmää. Selvästi stylisti!!!
    Asiasta kolmanteen: Oletko menossa Tampereen messuille?

    VastaaPoista